Autokaupan tila vuonna 2019

Talouselämä kertoo uudessa artikkelissaan miten autokaupalla menee vuonna 2019. Jutussa on haastateltu erinäisiä asiantuntijoita, muun muassa autokauppiasta varsinais-Suomesta.

Autokauppias kertoo seuraavaa:

Tänä vuonna meillä myydyistä autoista noin 67 prosenttia on rahoitettu osamaksurahoituksella. Jos tarkastellaan asiaa tarkemmin ja katsotaan osamaksurahoituksen suhdetta liikevaihtoon, eikä kappalemääriin, rahoitettujen eurojen osuus on noin 80 prosenttia. Tämä tarkoittaa sitä, että mitä kalliimpi kohde, sitä varmemmin auto ostetaan osamaksulla. Vain harvoin vaihdetaan edullisempaan autoon.



Voidaan siis sanoa, että iso osa ostetuista autoista ostetaan rahoituksella. Autokauppa onkin pysynyt hyvällä tasolla muutamien hiljaisten vuosien jälkeen, ja tämä kehitys näkyy myös muissa talousindikaattoreissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *