Yrjö Maunu Sprengtportenin kunnostettu hautapaikka.

Sprengtportenin hautapaikka kunnostettu

17.08.2010 09:47

TEKSTIKOKO: AAA

”Savon kuninkaan” Yrjö Maunu Sprengtportenin hautapaikka on kunnostettu Pietarissa. Kunnostamistyöt aloitettiin keväällä 2010.

Hautamuistomerkki vietiin korjattavaksi toukokuun lopussa ja se palautettiin entisöitynä paikalleen 4. elokuuta. Muistomerkin kaikki osat, lukuun ottamatta takorautaisia laattoja ja ristiä, säilytettiin alkuperäisinä. Jatkossa Pietarin kaupunki ottaa vastuun hautapaikan kunnossapidosta.

Hankkeesta suomalaiselle osapuolelle koituneet kokonaiskustannukset olivat noin 40 000 euroa, josta hautamuistomerkin kunnostuskustannukset arviolta 30 000 euroa. Suomen Valtioneuvoston Merkkivuosi 1809 Toimikunta osoitti hankkeelle 18 000 euron rahoituksen. Suomen valtion, Pietarin kaupungin ja Etelä-Savon maakuntaliiton lisäksi hankkeen rahoittamiseen osallistuivat Pohjois-Savon liitto, Seestan kartanon omistaja Paul Ehrnrooth ja Kadettikunta ry.

Sprengtportenin hautamuistomerkki paljastettiin Pietarissa maanantaina Vasilin saarella sijaitsevalla Smolenskin luterilaisella hautausmaalla, jonne Sprengtporten on haudattu. Samana päivän oli kulunut tasan 270 vuotta Sprengtportenin syntymästä.

Paljastustilaisuudessa puhunut Pietarin varakuvernööri M.E. Osejevsky korosti puheessaan Sprengtportenin kunnioittamisen lisäksi Suomen ja Venäjän suhdetta.

– Tämä tapahtuma ei ole vain perustavanlaatuinen historiallinen fakta maallenne, se on myös tärkeä merkkipaalu maidemme suhteiden historiassa niin strategisina kumppaneina kuin hyvinä naapureinakin, lausui Osejevsky.

Osejevskyn puheenvuoron jälkeen Etelä-Savon maakuntajohtaja Matti Viialainen kiitti mukana olleita tahoja, kertoi Sprengtportenin elämänhistoriasta ja lausui kunnioittavat sanat Sprengtportenin elämäntyöstä.

– Kunnostamalla pitkään unohdettuna ja hylättynä olleen muistomerkin Etelä-Savon maakuntaliitto ja Pietarin kaupunki haluavat kunnioittaa Y.M. Sprengtportenin elämäntyötä itsenäisen Suomen valtion edelläkävijänä ja Savon sekä koko Suomen ja Pietarin yhteisen historian poikkeuksellisen kiinnostavana merkkihenkilönä, sanoi Viialainen.

Yrjö Maunu Sprengtporten syntyi vuonna 1740 Porvoossa. Sprengtporten johti Savon Prikaatia Ristiinassa ja teki aloitteen Suomen ensimmäisen kadettikoulun perustamisesta Rantasalmen Haapaniemeen. Sprengtporten toimi myös Suomen ensimmäisenä kenraalikuvernöörinä ja vaikutti huomattavasti Suomen autonomisen aseman muotoutumiseen. Sprengtporten kuoli Pietarissa vuonna 1819.

Päivän sää

MIKKELIN ALUE »

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Viikkoset-galleriat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat