Ohjaaja Timo Kärkkäinen ja Tevjeä esittävä Risto Kopperi hauskuttivat avajaisten yleisöä sanailullaan Mikkelin Teatterissa. Kuva: Seija Lipsanen

Mikkelin Teatterin syksy käynnistyy musikaalin sävelin

31.08.2010 18:28

TEKSTIKOKO: AAA

Mikkelin Teatterin suurella näyttämöllä tänä syksynä venäläisen pikkukylän maitomies Tevje haaveilee syksyllä rikkaana miehenä olosta. Amerikkalainen rikas nainen puolestaan järkyttää kuulijoitaan epävireisillä ooppera-aarioiden tulkitsemisella ja suomalaista nykymiestä ahdistaa niin, että kaverit päättävät ryhtyä hänen terapeuteikseen.

Tarjolla on siis rakastettu klassikkomusikaali Viulunsoittaja katolla, komedia Suurenmoista ja kotimainen nykydraama Paniikki. Lisäksi Poleenin teatteri vierailee Mikkelissä Anna Krogeruksen Kuin ensimmäistä päivää -näytelmällä ja Ismo Leikola riemastuttaa katsojia tunnin mittaisella, ihmiselämän koko kaarta peilaavalla stand up -esityksellä.

Viulunsoittaja katolla

Teatterinjohtaja Pekka Laasosta jännittää, pureeko kauden suursatsaus, Viulunsoitta katolla-musikaali mikkeliläisyleisöön.

– Se on eräs kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä musikaaleista eikä onnistu ilman hyvää Tevjeä. Meillä sellainen on, nimittäin Risto Kopperi. Viulunsoittaja kyllä pyörii jatkuvasti eri teattereissa, mutta pitkään aikaan se ei ole ollut Mikkelissä eikä sen lähistöllä.

Viulunsoittaja katolla -musikaalin lippujen ennakkokysyntään Laasonen ei ole aivan tyytyväinen.

– Lippuja on mennyt 2 000–3 000 väliltä. Ihan tarkkaan en tämän hetkistä tilannetta tiedä, mutta isompaa ennakkokysyntää olimme odottaneet. Onhan tässä ensi iltaan vielä liki kuukausi, joten tilanne voi vielä muuttua.

Mikkeliläisen teatteriyleisön arvaamattomuus pitää Laasosta kuitenkin vielä jännityksessä. Hän huomauttaa, että Mikkeli on ollut ainut paikka maailmassa, missä Peppi Pitkätossukaan ei vetänyt.

– Sen floppaus keväällä oli iso pettymys. Harmittaa vieläkin, sillä esiintyjämme olivat erittäin hyviä.

Teatterin näytäntökauden avajaisissa perjantaina annetut näytteet Viulunsoittaja katolla -musikaalista lupaavat antoisia hetkiä Anatevkan kylän ihmisten ja heidän kohtaloittensa parissa. Ohjaajana sisänäyttämöllä debytoi Jean S -yhtyeestä ja monista tv-esiintymisistään tuttu Timo Kärkkäinen, ja mukana on teatterin kaikki näyttelijät ja iso joukko avustajia.

Suurenmoista ja Paniikki

Amerikkalaisen sopraanon Florence Foster Jenkins'in elämästä kertova komedia Suurenmoista on tarina naisesta, joka päätti toteuttaa unelmansa laulajattaren urasta isänsä kuoltua ja jätettyä ison perinnön. Hän järjesti hyväntekeväisyyskonsertteja, jotka ovat täynnä yleisöä, ja levytti lempiaarioitaan. Ongelmana oli vain se, että hänen laulunsa kuulosti kammottavalta.

– Kellään hänen kuulijoistaan ei kuitenkaan ollut sydäntä sanoa, ettet sinä osaa lainkaan laulaa. Komediallisesta perusvirityksestään huolimatta näytelmässä käsitellään sellaisia suuria teemoja kuin ystävyys ja erilaisuuden hyväksyminen. Suurenmoista on erinomaisesti kirjoitettu, oikea hyvän tuulen näytelmä, kuvaa Laasonen näytelmää.

Näytelmän pääosaa esittää Anu Pekkarinen ja ohjaajana vierailee hänen poikansa Snoopi Sirén.

Kolmas suurella näyttämöllä ensi-iltansa syksyn aikana saava näytelmä on Mika Myllyahon draama Paniikki. Se on kertomus hermoromahduksen partaalla olevista toisiaan terapoivista miehistä. Näytelmän ohjaa Petteri Sallinen.

Paniikin harjoitusmetodeissa Sallinen kertoo kokeilevansa uusia menetelmiä.

– Yleisölle avoimien harjoituksien lisäksi harjoituksia tulee vetämään kaksi urheilijaa, JYP:in päävalmentaja Risto Dufva ja pyöräilijä Heikki Sundström. Dufvan kanssa tutkitaan joukkueurheilun ja näyttämötyöskentelyn yhteneväisyyksiä ja Sundström vetää treenejä.

Paniikin rooleja näyttelevät Jimmy Asikainen, Tuomas Turkka ja Vintte Viitanen.

Päivän sää

MIKKELIN ALUE »

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Viikkoset-galleriat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat