
Kenkäveron puutarhasta ja Pihasyreeninäyttelystä vastaava Erja Rappe ja Kirsi Vesterbacka esittelevät kierrätysmateriaalista valmistettua lankaa Vähänkö hyvää -näyttelyssä. Kuva: Seija Lipsanen
Marttojen kesänäyttelyn teemana on eettinen kuluttaminen
29.06.2010 18:01
Marttojen Perinnetietokeskus Syreenissä ollaan ajan hermolla. Siellä pohditaan eettistä kuluttamista Vähänkö hyvää -näyttelyssä.
– Meidän jokaisen olisi hyvä pohtia sitä, mitä kulutamme. Nykyisin puhutaan paljon lähiruuasta, luomusta, ympäristön säästämisestä, ilmastonmuutoksesta, lapsityövoimasta ja yritysten etiikasta. Oikeita ratkaisuja ei välttämättä edes ole olemassa, mutta jos edes osaisimme perustella omat ratkaisumme, se kertoisi, että asioita on edes mietitty oman perheen näkökulmasta, huomauttaa perinnetietokeskuksen johtaja Kirsi Vesterbacka.
Näyttelyn kahdeksan kuvataulua antavat vinkkejä siitä, mitä asioita omassa kuluttamisessa kannattaa ottaa huomioon. Niissä on asiaa muun muassa keittiöstä, puutarhasta, matkailusta, kodinkoneista sekä veden ja energian säästöstä.
Vesterbacka vinkkaa, että esimerkiksi energian säästämisessä sillä on merkitystä, ovatko tv ja tietokone jatkuvasti valmiustilassa. Myös kopiokoneet, joissa on monia toimintoja, vievät paljon energiaa. Kun ostaa jatkojohdon, jossa on katkaisin ja käyttää sitä, se alkaa näkyä myös sähkön kulutuksessa.
Pihalla marttojen kompostointikentällä saa konkreettisesti oppia siitä, miten puutarhajätteet oikein kompostoimalla kaupasta ei tarvitse hankkia puutarhaan ostomultaa.
Kenkäveron Pappilan puutarha on siirtynyt Marttaliiton hoitoon. Tämän kesän uutuutena on vanhaan puutarhamyymälään rakennettu marttojen nimikkokasvista, pihasyreeneistä, kertova näyttely.
Puutarhasta tulee marttojen puutarha- ja ympäristöneuvonnan keskeinen tapahtumapaikka. Sen tunnukseksi on myös valittu syreeni. Puutarhaan istutetaan tulevina vuosina syreenin kantalajikokoelma.
Syreenin keskikesän työnäytöksissä esitellään tänä kesänä muun muassa neulakinnastekniikkaa, kuivaneulahuovutusta ja Rex-kakun valmistusta. työnäytökset ovat keskiviikkoisin kello 11–15 sekä sekä Kenkäveron markkinapäivinä 1.–2.7. kello 11–17.
– Neulattu kinnas on jopa seitsemän kertaa lämpimämpi kuin perinteisesti puikoilla kudottu. Monet haluavat oppia tekniikan koska muistavat isoäitiensä osanneen taidon aikoinaan. Keskiaikaharrastajille neulaamisen hallitseminen on lähes välttämätöntä, huomauttaa Vesterbacka.
Marttojen perinnetietokeskus ja Pihasyreeni-näyttely avoinna 5.9. saakka ma–pe 10–18, la 10–16, su 12–16. Puutarhan portit ovat aina avoinna ja siellä voi käydä tutustumassa kasveihin milloin tahansa.


