
Anttolanhovin Art&Design Villas -alue oli kesäsesongin aikana suosittu lomakohde. Syksyllä sitä markkinoidaan erityisesti kokousasiakkaille. Kuvat: Seija Lipsanen

Harry Pirttimäki on Anttolanhovin tuore hotellinjohtaja.
Anttolanhovissa vilkas matkailukesä
24.08.2010 19:30
Kuntoutus- ja matkailukeskus Anttolanhovin laaja peruskorjaus on valmistunut. Noin 800 000 euroa maksaneessa remontissa on kunnostettu muun muassa hotellirakennuksen kuntoutus- ja majoitustiloja. Hotellin allasosastoille remontti tehdään myöhemmin.
Hengitysliiton omistama Anttolanhovi esitteli uusiutuneita tilojaan ja uutta huvila-aluetta perjantaina. Samalla esittäytyi tuore hotellinjohtaja Harry Pirttimäki, joka iloitsi Anttolanhovin onnistuneesta matkailukesästä. Lämmin sää ja uusi Art&Design Villas -alue ovat houkutelleet Saimaan rantamaisemiin kotimaisten asiakkaiden lisäksi runsaasti ulkomaalaisia turisteja.
Matkailukeskuksen ovat löytäneet tänä kesänä etenkin saksalaiset, espanjalaiset, venäläiset ja sveitsiläiset. Heinä-elokuussa Anttolanhovin huvila-asiakkaista 50 prosenttia on ollut ulkomaalaisia. Hotelliyöpyjistä heitä on ollut 25 prosenttia. Mikkelin seudulla ulkomaalaisten yöpyjien osuus on keskimäärin kymmenen prosentin luokkaa.
Harry Pirttimäellä on vankka kokemus hotellien johtamisesta. Uransa hän on tehnyt lähinnä S-ryhmän palveluksessa. Hän on työskennellyt niin kaupunkihotellien kuin kylpylähotellienkin johdossa eri puolilla Suomea Helsingistä Saariselälle asti.
– Anttolanhovin palvelukseen siirryin konsulttitehtävistä Kokkolasta. Sitä ennen johdin Leppävirran Vesileppistä. Anttolanhovin vahvuutena näen sen, että täällä on monenlaista toimintaa. Tämä on kylpylähotelli, tässä on huvilat ja paikat kunnossa. Toiminnan kehittämisestä on vielä aikaista sanoa mitään, sillä olen vasta neljättä päivää töissä.
Majoitustilojen lisäksi myös Anttolanhovin ravintolapalvelut ovat olleet kävijöiden mieleen. Lähiseudun asukkaita ja mökkiläisiä paikalle on houkutellut ravintolan kesäkokkina jo useamman vuoden työskennellyt huippukokki Markus Maulavirta. Hänen kädenjälkensä näkyy ravintolan ruokalistassa. Anttolanhovi tarjoaa lähiruokaa seudun omista raaka-aineista. Maulavirran vetämät grilli-illat ovat myös olleet suosittuja.
Viime vuoden lopulla Anttolanhovi liitettiin osaksi Verveä. Se on Hengitysliitto Helin omistama valtakunnallinen, kuntoutuspalveluja pääasiassa työikäisille tarjoava yritys, jolla on toimintaa Anttolan lisäksi Helsingissä, Joensuussa, Kuopiossa, Liperissä, Oulussa ja Tampereella.
Verveä johtava Matti Anttonen arvioi kuntoutujamäärän Anttolanhovissa nousevan tänä vuonna lähes 2 000 asiakkaaseen.
– Kuntoutus on jatkunut koko kevään vilkkaana. Odotamme myös syksyksi korkeaa käyttöastetta.
Kuntoutuspäällikkö Terttu Rossi sanoo Anttolanhovin kuntoutustoiminnan keskittyvän työikäisen väestön työhyvinvoinnin parantamiseen. Lisäksi kuntoutuskursseja järjestetään muun muassa hengityssairaille ja mielenterveyskuntoutujille.


