Mökin kaasulaitteet kannattaa tarkistaa
06.07.2010 15:32
Siilinjärvellä sattui vuosi sitten onnettomuus, jossa kuoli kolme ihmistä. Kesämökin kaasuliesi oli jäänyt päälle. Hana oli auki, mutta liekkiä ei näkynyt. Lieden sisällä kaasu kuitenkin jatkoi palamista häkää tuottavalla liekillä.
Kesämökkien vanhat nestekaasulaitteet aiheuttavat joka vuosi tulipaloja tai häkämyrkytyksiä. Turvatekniikan keskus Tukes kehottaakin poistamaan yli 30 vuotta vanhat laitteet, joissa ei ole liekinvarmistinta. Sen tehtävänä on katkaista kaasun tulo liekin sammuttua itsestään. Vanhoja kaasulaitteita on mökeillä vielä paljon. Siilinjärven tapauksessakaan liedessä ei ollut liekinvarmistinta. Suuri osa nestekaasuonnettomuuksista voidaan välttää yksikertaisesti vaihtamalla vanhat kaasulaitteet uusiin.
Tukesin ohjeen mukaan myös uudet laitteet pitäisi huoltaa 3–5 vuoden välein. Paineensäädin suositellaan vaihdettavaksi 10 vuoden ja kaasuletku noin 5 vuoden välein.
Kaasulaitteita käytettäessä on syytä muistaa riittävä ilmanvaihto, sillä ne tarvitsevat palamisilmaa. Jos sitä ei ole kylliksi, syntyy häkää. Siksi ilmanvaihtoaukot kannattaa pitää auki.
Jos kesämökillä on kaasulaitteita tai tulisija, kannattaa hankkia palovaroittimen lisäksi häkävaroitin. Häkä on kavala tappaja, sillä se on väritön ja hajuton kaasu ja se voi aiheuttaa pieninäkin pitoisuuksina pääsärkyä, huimausta ja pahoinvointia.


