Kurkistus kulissien taakse
29.09. 17:31
On sunnuntai-iltapäivä. Mikkelin syksyinen balettiviikonloppu on viimeistä esitystä vaille valmis. Vielä kerran Martti Talvela-salin lavalle nousevat Gisellen tähtisolistit Anastasia ja Denis Matvienko, Mihailovski-teatterin baletti ja orkesteri.
Mikaelin parkkipaikat alkavat täyttyä autoista ja aula juhlapukuisesta yleisöstä. Mikkelin kaunis konserttitalo ja Pankalammelle avautuvat, syksyisen ruskan lämpimillä väreillään maalaamat näkymät saavat ihailevia silmäyksiä ja kiitosta eteläsuomalaisilta balettivierailta. Kehuttua Giselle-tulkintaa odotetaan yleisölämpiöissä malttamattomina.
Säntillistä työtä ja lämmittelyä
Mutta kurkataanpa, mitä tapahtuu balettinäyttämön kulisseissa. Sinne, mihin yleisön silmä ei ulotu. Gisellen alkutahdit kajahtavat vajaan tunnin kuluttua. Joko esiripun takana kaikki on valmiina esitystä varten.
Mitä vielä, siellä on täysi tohina päällä. Mihailovski-teatterin tarpeistonhoitajat kulkevat Mikaelin käytävien ja Martti Talvela -salin väliä kuin muurahaiset, kantaen rekvisiittaa lavalle ja sen reunustoille, verhojen taakse, odottamaan toisen näytöksen alkua. Väliajalla ne saa siitä siirrettyä nopeasti oikeille paikoilleen.
Muusikot puikahtavat virittämään soittimiaan orkesterille varattuun kamarimusiikkisaliin. Balettitanssijat kävelevät edestakaisin käytävillä ja lämmittelevät jäseniään. Martti Talvela-salin lavalla Anastasia Matvienko venyttelee verkkareissa. Vieressä siivooja moppaa tanssimattoa puhtaaksi. Heidän takanaan näyttämömiehet tarkastavat lavasteita ja valomiehet asettelevat valoihin oikeita värisuodattimia.
Osa ballerinoista viimeistelee meikkiään ja kampaa hiuksiaan tanssijoiden harjoitussalin isojen peilien ääressä. Nuoret balettitanssijamiehet ovat kuin nuoret miehet kaikkialla muuallakin. Työn alkua odotellaan pukuhuoneessa läppärin ääressä. Näyttöruudussa pyörii autovideo You Tubesta ja sitä seurataan silmä tarkkana. Kyläläisten ja metsästysseurueen miesten puvut roikkuvat vielä vaatetangoissa.
Myös yläkerran taiteilijalämpiössä on kuhinaa ja kahvinkeitin ahkerassa käytössä. Kahvi ja suklaakeksit maistuvat myös Denis Matvienkolle, joka istuu lämpiön pöydän ääressä ja keskustelee kaikessa rauhassa sisarensa kanssa.
Mukana valtavasti tavaraa
Käytäviä reunustavat kymmenet valtaisat puulaatikot. Ne ovat täynnä esitysten rekvisiittaa, pukuja ja muuta tarpeellista. Numeroiduissa laatikoissa kaikki on säntillisessä järjestyksessä. Tavarat kulkevat niissä kätevästi sinne missä milloinkin esiinnytään. Pietariin, Venetsiaan, Lontooseen... ja Mikkeliin. Nyt osa niistä jo pakattu odottamaan lähtöä takaisin Pietariin.
Ammattilaisten työtä on hauska seurata. Kaikilla on oma tärkeä tehtävänsä. Jokainen tietää mitä tekee, jotta kokonaisuus ja yleisölle tarjottava illuusio olisivat täydellisiä. Tanssijat ovat viilipyttymäisen rauhallisia. Heidän tanssitekniikkansa on niin viimeisen päälle hiottua, ettei esityksen takia tarvitse hermoilla. Kun tietää osaavansa, se vapauttaa ja antaa tilaa tulkinnalle.
Muistoja Mikkelistä ja mikkeliläisille
Trumpetisti ja käyrätorvensoittaja ovat tulleet availemaan puhaltimiensa ääntä käytävälle. Harpisti ja sellisti virittävät soittimiaan orkesterimontussa. Näyttämömiehet luovat viimeiset hyväksyvät silmäykset lavasteisiin ja sen jälkeen esirippu lasketaan alas.
Upeat venäjänvinttikoirat saapuvat emäntänsä kanssa paikalle ja suuntaavat ensimmäiseksi näyttämölle. Koirat saavat ansaitsemansa huomion. Pian näyttämöllä on tanssijoita ja muuta baletin henkilökuntaa silittelemässä koiria ja kuvauttamassa itseään niiden kanssa. Digipokkarien salamat välähtelevät ja muistoja Mikkelin matkalta tallentuu kameroiden muistiin.
Esitys alkaa varttitunnin päästä. Gisellen uudistanut Mihailovski-teatterin tanssija ja opettaja, professori Nikita Dolgushin astelee rappuja alas täydessä Herttuan sotisovassa. Hän virnistää ja kaivaa esiin tupakan. Taiteilijan pikku pahe vaatii pääsyä talon taakse henkosille. Ota vielä yksi kuva, hän pyytää ja poseeraa iloisesti.
Minuutit kuluvat. Nyt alkaa meikäläiselläkin olla kiire vaatteiden vaihtoon ennen esityksen alkua. Autossa parkkipaikalla työhousut vaihtuvat pitkäksi hameeksi ja kengät korollisiksi. Reppu autoon, pikkulaukku kainaloon ja menoksi. Vielä lippu lippuluukulta ja katsomoon.
Salin valot himmenevät. Musiikki alkaa soida. Esirippu nousee. Savcor Balletin Mikkeliin tuoman Gisellen näytös alkaa.

Ballerinat viimeistelevät meikkiään ja kampaavat hiuksiaan harjoitussalin isojen peilien edessä. Kuvat: Seija Lipsanen

Anastasia Matvienko venyttelee, siivooja moppaa.

Vielä silmäys lavasteisiin.

Käyrätorvi soi Mikaelin käytävällä.

Nikita Dolgushin ja pieni pahe.

Netissä surffailua ajan kuluksi.

Koira ja ballerina.

Ballerina matkalla näyttämölle. Treenattu keho on pidettävä lämpimänä ennen esityksen alkua.

Denis Matvienkolla ei ole vielä kiirettä mihinkään.

Valot saavat oikeanväriset kalvot.

Lavasteiden tarkistusta.

Rekvisiitta on paikoillaan verhojen takana.

Puvut odottavat henkareissa.

Trumpetisti harjoittelee.

Ballerina odottaa.

Orkesterimonttu on vielä lähes tyhjä.

Poseerausta koirien kanssa.

Palaveri.

Onnistuiko kuva?


