Huikea jännitysnäytelmä Hänskissä
16.03. 17:15
Jääpallo on herrasmiesten peli ja erinomaista urheiluviihdettä. Vaikka pronssimitalit eivät tällä kertaa Mikkeliin jääneetkään, lauantai-illan pelistä muodostui lajin komea pr-tilaisuus. Se myös kiinnosti mikkeliläisiä, sillä ottelua seurasi Hänskin luomujään reunamilla ennätysyleisö, 1 645 katsojaa. Heille Kampparien ja Porin Narukerän tiukka taistelu mitalista tarjosi vauhdikasta peliä ja jännitystä mahan täydeltä.
Narukerän shokkialun (25 minuuttia ja 0–3) jälkeen Kampparit heräsi taistelemaan. Tasapeliin 4–4 päättynyt varsinainen peliaika hiljensi hetkeksi omiaan raivoisasti kannustaneen, pienen porilaisyleisön. Mikkeliläisten joukkoon se toi vielä toivoa mitalien jäämisestä kotikaupunkiin.
Se ei kuitenkaan konkretisoitunut omien kannustukseksi. Porilaisten fanien pieni joukko päihitti siinä mennen tullen yli 1600-päisen mikkeliläisyleisön. Savolaisista piällysmiehistä suurin osa piti tumput suorina ja mölyt mahassa. Valitettavasti. Kampparien periksiantamaton peli olisi kyllä antanut kunnon kannustukseen riittävästi aihetta.
Kampparien niukan häviön sinetöivät Narukerän maalivahti Jussi Aaltosen loistavat torjunnat ja hyökkääjä Tomi Mustosen hattutemppu. Mustosen kolmas täysosuma (4–5) syntyi jatkoajan kahdeksannella minuutilla kulmatilanteesta. Kampparien raivokkaasta takaa-ajosta huolimatta se jäi jatkoajan ainoaksi maaliksi ja porilaisjuhlat saattoivat alkaa.

Kampparien hyökkäykset tyssäsivät loistavasti pelanneen Narukerän maalivahti Jussi Aaltosen torjuntoihin. Kuvat: Seija Lipsanen

Minkä lapsena oppii...

Narukerä oli tullut Mikkelin hakemaan mitalit. Se näkyi ottelun ensi metreiltä asti.

Pronssiottelu täytti Hänskin lehterit.

Porilaisfanit hiljenivät hetkeksi, kun Kampparit tasoitti ottelun.

Kampparit onnistuivat maalinteossa neljästi.

Kampparien huutosakki yritti pitää tunnelmaa yllä, mutta ei saanut riittävästi vastakaikua mikkeliläisyleisöltä.

Porilaisjuhlat alkavat.

Mitalit kaulassa Narukerä kiitti omiaan kannustuksesta.

Kampparileirissä tunnelma pelin jälkeen oli apea.


