Tuulivoimaa Sisä-Suomesta

08.06. 17:00

TEKSTIKOKO: AAA

Vastikään julkistettu valtakunnallinen Tuuliatlas paljastaa, että potentiaalisia tuulivoima-alueita löytyy Itämeren rannikkoalueiden lisäksi myös Sisä-Suomesta. Niinpä Sisä-Suomen kuusi maakuntaa, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Etelä-Karjala, Kainuu ja Keski-Suomi käynnistävät ympäristöministeriön tuella tuulivoimakartoituksen, jossa selvitetään alueen potentiaaliset tuulivoima-alueet.

Ensimmäiseksi selvitetään tuulipuistoiksi parhaiten soveltuvat alueet.

Tarkastelussa huomioidaan tuulisuuden lisäksi alueiden soveltuvuus tuulivoimatuotantoon maastonmuotojen, sähköverkon, luonto-olojen ja eläimistön, lentoturvallisuuden, maiseman ja kulttuuriympäristön, sekä elinkeinojen näkökulmasta. Tavoitteena on löytää noin 20 tuulivoima-aluetta kuuden maakunnan muodostamalta alueelta.

Varsinaiset työt aloitetaan maakuntaliitoissa Tuuliatlaksen ja erilaisten paikkatietoaineistojen pohjalta. Tavoitteena on, että jokaisen liiton alueelta löytyisi noin 3–4 tuulivoima-aluetta. Maakuntaliittojen pohjatyötä tullaan täydentämään konsultin teknis-taloudellisella selvityksellä ja maisemavaikutusten arvioinnilla.

Liittojen yhteistä tuulivoimakartoitusta käytetään pohjana tuulivoimatuotantoon soveltuvien alueiden osoittamiseksi maakuntakaavoihin. Lopullisena tavoitteena on tuulivoimapuistojen toteuttamisen edistäminen Sisä-Suomessa.

Tuulivoimakartoituksen tulosten arvioidaan valmistuvan vuoden 2010 lopulla.

Tämän jälkeen tarkoituksena on järjestää alueelliset tilaisuudet, joissa käydään keskustelua ja esitellään kunkin alueen toimijoille alustavia tuloksia perusselvityksistä ja vaikutustarkasteluista. Yhteyttä alueen toimijoihin pidetään maakunnissa koko projektin ajan. Konsulttien erillisselvitysten ja kokonaisselvityksen yhteenveto sekä suositukset maakuntakaavojen aluevarauksiksi valmistuvat kesäkuun puolessa välissä 2011.