Susanna Aarnio esittelee ikivanhaa uskomusperinnettä laulamalla Otson synnystä ja rummuttamalla karhurumpua. Kuvat: Seija Lipsanen

Haltijariipus on suojannut tietäjän edustaa. Susanna Aarnion riipuksessa on otson kämmenen lisäksi esivanhempien kelloja, huuhkajan kynsi, jäniksen käpälä, taottu rautainen käärme sekä lahjaksi saatu jakkihärän sarvi. Niillä kaikilla on tärkeä symbolistinen merkitys.

Tietäjät ja haltijat kuuluvat suomalaiseen kansanperinteeseen

30.03. 17:23

Uskontotieteen tutkija Susanna Aarnion mielestä nykysuomalaiset eivät tiedä paljoakaan juuristaan. Oma, rikas henkinen perintömme on meille vieras asia. Siitä ei kerrota missään. Se on kadotettu arkistojen kätköihin vain tutkijoiden käyttöön.

Aarniolle itselleen suomalaisen kansanuskon ja -perinteen tutkiminen on työ, intohimo ja harrastus. Hän sanoo kulkeneensa sitä kohti lapsuudestaan asti koko elämänsä ajan.

– Olen opiskellut erilaisia asioita, muun muassa folkloristiikkaa, kansatieteitä ja käsitöitä. Nyt niistä kaikista on hyötyä tässä työssä, mitä teen.

Kansanperinteen sanansaattaja

Susanna Aarnio on kertomassa suomalaisten tietäjistä ja haltijaperinteestä Haukivuoren Kotikartanossa osana Haukivuoren yläkoulun Haltijuuden Lumo - tapahtumaa. Helsingissä asuvalle Aarniolle keikka lapsuusmaisemiin on mieluinen. Hän on kotoisin Haukivuoren kirkonkylästä ja vakuuttaa vielä joskus palaavansa Haukivuorelle takaisin. Kesät hän viettää jo nyt Etelä-Savossa, Juvan Siikakoskella.

Tutkijantyönsä lisäksi Aarnio kiertää opettamassa kansanperinteeseen liittyviä asioita ja järjestää näyttelyitä. Hän esiintyy erilaisissa tilaisuuksissa tekemässä tunnetuksi ikiaikaista tietäjäperinnettämme voimalauluja laulaen, rummuttaen ja esitelleen vanhoja rituaaleja. Omat rituaalivaatteensa ja rumpunsa hän tekee itse ja opettaa rumpujen tekemistä kursseilla. Hän myös pitää rumpupiiriä, tekee hoitoja ja opastaa ihmisiä suomalaisten vanhoille pyhille paikoille.

Haukivuorellekin hän tuo mukanaan rekvisiittaa, joita hän käyttää omissa esityksissään. Komeimpia niistä ovat haltijariipus ja poronnahkasta valmistetut rummut.

– Rummut ovat olleet parantajien työkaluja, samoin myöhemmin kantele.

Rummuttamalla ja loitsuamalla tietäjä kutsui luontoa, hyviä haltijoita, paikalle. Jokaisella suvulla oli oma parantajansa. Tiedot ja taidot siirtyivät sukulinjaisesti eteenpäin. Tietäjien tehtävänä oli auttaa yhteisöä ja toimia muun muassa sairaiden parantajina.

Tieto löytyy kansanrunoudesta

Esi-isillämme oli haltijoita kaikkialla. Perheillä, rakennuksilla ja maaomaisuudella oli omat haltijansa. Niiden tehtävänä oli suojella ja turvata vauraus ja hedelmällisyys.

Myös jokainen ihminen sai syntyessään oman haltijan, suojelusenkelin.

– Jos haltija hävisi, se oli vakava paikka. Tietäjät, parantajat osasivat kommunikoida haltijoiden kanssa ja kutsua ne paikalle, kertoo Aarnio.

Loitsut kertovat tutkijalle suomalaisten suuresta kunnioituksesta luontoa kohtaan. Susanna Aarnion mukaan sanan haltija toinen nimi on luonto.

Vaikka nykysuomalaisten yhteys omaan kansanperinteeseen on lähes tyystin kadonnut, vanhat tavat, uskomukset ja loitsut ovat tallentuneet kansanrunouteen ja -tarinoihin. Niitä on kerätty eri puolilta maata paljon.

– 35-osainen Suomen kansan vanhat runot -kirjasarja on tärkein tietolähteeni, paljastaa Aarnio ja kiittää eteläsavolaisen kansanperinteen tallentamisesta erityisesti juvalaista Carl Axel Gottlundia.

Suomalaisen vanhoista pyhistä paikoista löytää viitteitä nykynimistöstäkin.

Niihin viittaavat muun muassa nimet karhu, ukko, kannus ja hiisi.

– Haukivuorellakin on paljon ikiaikaisia pyhiä paikkoja. Sellaisia ovat muun muassa nykyisen kirkon paikka ja Hulkonkivi, vanha seitapaikka. Myös Saksalanharju ja virtaavat vesialueet ovat olleet pyhiä.

Kymmenen vuotta Alankomaissa asuneelle Susanna Aarniolle suomalaisten oma kulttuuri on tärkeä asia. Hän toivoo, että esivanhempiemme ikiaikaista perinnettä kunnioitettaisiin ja siitä kerrottaisiin myös nykysukupolville.