Tanssiva maalaus päättyy elävään patsas -muodostelmaan. Kuva: Seija Lipsanen

Tanssi taipuu maalaukseen

01.06. 16:32

TEKSTIKOKO: AAA

Mikkelin Lasten ja nuorten kuvataidekoulun ja Tanssikoulu La Carmencitan nuoret ovat valmistaneet kevätlukukauden päätteeksi monitaide-esityksen, jossa on mukana tanssia ja kuvataidetta. Myös esityksen äänet nuoret tekevät itse.

Tanssiva maalaus -teos saa ensi-iltansa torstaina Taidemuseossa. Seuraavan kerran se nähdään elokuussa GalleriArissa pidettävillä Satujen sateenvarjo - nukketeatterifestivaaleilla.

Kokeellisen Tanssiva maalaus -projektin avulla kuvataidetta ja tanssia harrastavat nuoret ovat tutustuneet toistensa taideharrastukseen sekä performanssi- ja ympäristötaiteeseen. Mukana on kymmenkunta yläasteikäistä nuorta.

– Idea yhteisestä projektista lähti alun perin meiltä, mutta Carmen innostui siitä heti. Tämä projekti on osoittanut sen, että enemmänkin voisimme tehdä yhteistyötä, sanoo kuvataidekoulun opettaja Anna Siiriäinen.

Taidemuseossa performanssin kenraaliharjoitus tehdään Carmen Rodergasin ja Anna Siiriäisen johdolla ilman maaleja kuivaharjoituksena. Valtavan iso paperiarkki ja värit tulevat mukaan vasta itse esityksessä. Maalaus syntyy tanssin aikana ja väreinä siinä käytetään päävärejä.

– Värit ovat purkeissa. Otatte niitä silloin kuin siltä tuntuu käsillä tai jaloilla ja maalaatte teosta paperiarkille tanssiessanne. Värien kanssa teidän pitää olla hyvin varovaisia. Niitä ei saa missään nimessä roiskua ympäriinsä, varoittaa Siiriäinen katselleen Airion taidekokoelman töitä, joita on seinillä.

Tanssiva maalaus -projektia ovat tukeneet Mikkelin seudun Zontakerho, Etelä- Savon taidetoimikunta sekä Mikkelin kaupungin kulttuuripalvelut. Mukana projektissa on ollut myös lastenkulttuurin läänintaiteilija Aapo Repo.

Tanssiva maalaus -teoksen ensi-ilta Mikkelin Taidemuseon II kerroksessa 3.6. klo 16.