Eero Mustonen ja Tapio Valjakka paistavat ja sekoittavat makkaraa, perunaa ja sipulia.

Talkoissa kassa karttuu ja yhteishenki lujittuu

13.07.2010 15:59

TEKSTIKOKO: AAA

Urheiluseuran toiminta maksaa, mutta raha ei kasva puussa. Talkootyö tarjoaa mahdollisuuden kartuttaa kassaa omalla työpanoksella.

Urheiluseura Hatsina on Mikkelin aktiivisimpia talkooseuroja. Tänä kesänä seuralla on varsinainen talkoiden suma. Ensin työllistivät Esedun, ammattikorkeakoulun ja Mikael-koulun muutot. Viikonloppuna töitä toivat perinteiset St Michel-ravit. Edessä on vielä valtakunnallinen Farmari-maatalousnäyttely, Herkkujen ilta elokuussa sekä syksyllä laituripilkki Mikkelin satamassa.

Raveissa Hatsinan johtokunta vastasi pyttipannuteltasta. Kenenkään ei tarvinnut valittaa kuumuutta kahden sihisevän kaasuparilan paahteessa.

– Tämä on yhdessä hikoilua. Helpolla ei raha tule, mutta mukavaa meillä aina on, vakuuttavat hatsinalaiset, joilla on kokemusta raveista jo yli kymmenen vuoden ajalta.

Aamupäivällä kun järjestelyt on saatu kuntoon, on aikaa vielä pohtia hevospelejä. Kun ravivieraiden nälkä herää, Toto-luukulle ei enää ehdi juosta kukaan.

Roolitus on hakenut oman luontevan uomansa. Miehet kaatavat pannulle makkaraa sipulia ja perunaa, naiset hoitava asiakaspalvelun tiskillä. Kesän helein helleviikonloppu kuluu aamusta iltaan työn parissa ja kesän huvit saavat odottaa.

– Tämä on silti erittäin mielekästä. Talkoiden ja omien tapahtumien kuten herkkujen yö -myyjäisten ja onkikisojen ansiosta meillä on ollut kassassa rahaa, jolla maksaa laskuja, kertoo taloudenhoitaja Virpi Mustonen.

Hatsina on kasvanut viime vuosina voimakkaasti. Emolasta voimansa ammentavalla salibandyseuralla on jo yli 300 pelaajaa ja kaikkiaan viitsisensataa jäsentä. Virpi Mustonen hoitaa rahaliikennettä kymmeneltä eri tililtä.

– Kun tekee kolmivuorotyötä, siinä on oma hommansa, hän naurahtaa.

Lastallaan tirisevää pyttipannua kauhova Ari Väisänen muistuttaa mukavasta kiitoksesta, joka seisoo kesän lopussa.

– Pääsemme silloin itse ruokapöytään. Raviradan toimitusjohtaja Tuula Pihkala on kutsunut talkoolaiset vieraikseen jo muutaman vuoden. Noissa elokuun raveissa ravataan talkoissa mukana olleiden seurojen ja yhdistysten nimikkolähtöjä.

Raviradan ravintolapäällikkö Hannele Nulpponen lehahtaa paikalle katsomaan, että kaikki on kunnossa. Kaikki on kunnossa, joten hän vaihtaa vain muutaman sanan ketsuppi- ja sinappiannostelijoiden putkista; niitä löytyy tarvittaessa sisältä.

– Ei tästä joukosta tarvitse olla huolissaan ja huiskauttaa käden kaarella sen koskemaan kaikkia talkoolaisia.

– Hommat hoituvat, koska porukka on sitoutunutta. Onneksi Mikkelissä on vielä väkeä, joka osaa talkootyön, kehuu Nulpponen ennen kuin vastaa kännykkäänsä ja jatkaa matkaa.

HalauksiajärkkärilleHatsinalaisten raviviikonlopun ennätys on lauantaina 700 ja sunnuntaina 900 annosta pyttipannua. Se tarkoittaa, että ruokaa on paistettu ja jaettu tonni. Myyntikojujen liepeillä liikkuu huomaamattomasti hahmo, jonka ansiosta pyttis on turvallista syödä helteelläkin. Kuljetusyrittäjä Tapio Krivetzin kolme kylmäautoa ja pakasteauto on pysäköity aitojen viereen jättimäisiksi jääkaapeiksi.

– Hyvin on tekniikka toiminut, vaikka on näin kuuma, vakuuttaa Krivetz hymyissä suin kun paikalla osuu ravivieraana vapaalla oleva terveystarkastaja Hannu Hulkkonen.

Jäähallissa Pekkolan metsästysseuran järjestysmiesten esimiehenä on aktiivinen hatsinalainen Matti Saksa. Eläkkeellä olevan poliisimiehen jykevä mutta leppoisa olemus on omiaan herättämään kunnioitusta, jos ravivoitto ja tarjoilu sattuisi jonkun innostamaan riehakkaaksi.

– Pitää katsoa, jatkanko ensi vuonna vielä näitä hommia, kun panevat käymään uudelleen järjestyksenvalvojakurssin, pohdiskelee Saksa.

– Raveissa on mukava olla. Monesti tulee kiitosta ja joskus käyvät naiset halaamassakin, joten mikäpä tätä olisi jatkaakin.

Hatsina miesjoukkueen pelaajat pitävät huolta jäähallin jään päälle rakennetun ravintolan siivoamisesta ja viime hetkessä myös naisjoukkueen jäsenet värvättiin jakamaan raveihin kuuluvat festivaalin mainoksia. Kaikkineen talkoissa mukana olevien hatsinalaisten määrä kohoaa kolmeenkymmeneen.

– Talkootyö kuuluu hatsinalaiseen elämään. Sillä voi vaikuttaa oman seuran talouteen ja pienentää vanhemmille lähtevien maksujen määrää. Ensiarvoisen tärkeää on kuitenkin kasvatuksellinen merkitys nuorille. Se opettaa vastuuntuntoa, lisää yhteishenkeä ja opettaa työelämään. Pelaamme yhteen joukkueena muuallakin kuin harjoituksissa, sanoo Hatsinan puheenjohtaja Tapio Valjakka.

– Niin pitkään kun talkootyö on verotonta tässä on jotain "järkeä", muussa tapauksessa tätä ei tekisi kukaan! painottaa Valjakka.