
Etelä-Savon Osuuspankin toimitusjohtaja Kari Manninen on nousemassa uuden Suur-Savon Osuuspankin johtoon. Kuva: Viikkoset arkisto/Seija Lipsanen
Suur-Savon Osuuspankki toteutumassa
31.08.2010 18:44
Etelä-Savon, Juvan, Pieksämäen ja Savonlinnan Osuuspankkien hallitukset kannattavat uuden maakunnallisen osuuspankin perustamista Etelä-Savoon. Kaikkien neljän pankin hallitukset esittävät yksimielisesti pankkien sulauttamista yhdeksi Suur-Savon Osuuspankiksi 1. kesäkuuta 2011.
Tavoitteena on luoda vahva maakunnallisesti toimiva osuuspankki, joka pystyy tarjoamaan asiakkailleen nykyistäkin monipuolisemmat pankki- ja vakuutuspalvelut sekä vastaamaan toimialueensa asiakkaiden ja jäsenten uusiin erityistarpeisiin. Pankin tavoitteena on myös edistää Etelä-Savon maakunnan elinvoimaisuutta. Vahva ja riittävän suuri pankki takaa sen, että pankki pystyy tarjoamaan entistä asiantuntevampia palveluja sekä rahoittamaan suurempiakin yrityshankkeita.
Uuden pankin asiakasmäärä on 101 715, jäseniä pankissa on 48 073, henkilökunnan määrä 230. Pankin tase on 1,4 miljardia euroa ja omat varat 180 miljoonaa euroa. Konttoreita pankilla on 11. Osuuspankista on muodostuassa yksi OP-Pohjola-ryhmän vahvimmista pankeista.
Lopullinen päätös yhdistämisestä tehdään Etelä-Savon, Pieksämäen ja Savonlinnan Osuuspankin edustajistossa ja Juvan Osuuspankin osuuskuntakokouksessa 3. päivä marraskuuta.
Hallitusten suunnitelman mukaan Suur-Savon Osuuspankin konttorit säilyvät jokaisen yhdistettävän pankin alueella. Pääkonttori sijaitsee Mikkelissä. Pankkien asiakkaat siirtyvät uuden pankin asiakkaiksi nykyisin sopimuksin. Yhdistyvien pankkien jäsenet siirtyvät niin ikään uuden pankin jäseniksi ja säilyttävät heille kuuluvat etunsa. Pankkien henkilöstö jatkaa uuden pankin palveluksessa vanhoina työntekijöinä. Uusi pankki tarjoaa henkilöstölle entistä paremmat mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja urakiertoon.
Ennakkosuunnitelman mukaan uuden Suur-Savon Osuuspankin toimitusjohtajaksi nimitetään Etelä-Savon Osuuspankin toimitusjohtaja, DI Kari Manninen ja varatoimitusjohtajaksi Savonlinnan Osuuspankin toimitusjohtaja KTM Merja Auvinen. Merja Auvisen vastuulle uudessa pankissa kuuluvat henkilöasiakkaat, Pieksämäen Osuuspankin toimitusjohtajalle VT Seppo Vannisen vastuulle kuuluvat yritys- ja yhteisöasiakkaat ja Juvan Osuuspankin toimitusjohtajalle KTM Risto Rouhiaiselle talous- ja henkilöstöhallinto. Toimitusjohtajan ja varatoimitusjohtajan nimityksen tekee uuden pankin hallintoneuvosto.
– Neljän osuuspankin voimien yhdistäminen on edennyt rakentavassa ja hyvässä hengessä. Hallitukset olivat yksimielisiä siitä, että ratkaisu on paras sekä asiakkaidemme, omistajajäsentemme että koko seutukunnan kehityksen kannalta, kuvailee Savonlinnan Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Markku Lehtosaari.


