Mikkelin Valkealla pääsevät alle 18-vuotiaat lauantaina kalastamaan ilmaiseksi. Kuva: Seija Lipsanen

Koululaisten kalastuspäivä Mikkelin Valkealla

08.06.2010 16:21

TEKSTIKOKO: AAA

Mikkelin Valkean kalastuskohde on mukana valtakunnallisessa Vapapäivässä. Kesäloman alun kunniaksi Metsähallitus ja Vapaa-ajankalastajat tarjoavat kaikille alaikäisille ilmaisen kalastuspäivän lauantaina 12. kesäkuuta. Päivä on ristitty Vapapäiväksi ja kohteiksi on valittu eri puolilta maata 11 kohdetta, joilla jokaisella on oppaita neuvomassa nuoria kalastajia.

Savossa alle 18-vuotiaat saavat kalastaa Vapapäivänä ilmaiseksi Mikkelin Valkealla. Ilmaisen kalastustapahtuman tarkoitus on innostaa lapsia ja nuoria jälleen perinteisen suomalaisen kesäviihteen eli kalastuksen pariin. Jokaisen tarvitsee vain hakeutua jollekin päivän kohteista ja ilmoittautua punaisella Metsähallitus-liivillä varustautuneelle oppaalle, joka antaa vaatteisiin kiinnitettävän Vapapäivä-merkin. Merkki toimii päivän kalastuslupana.

Jotta kalastus onnistuisi kaikilla, oppaat ovat paikalla neuvomassa ja auttamassa, mutta tapahtumapaikoilla voi toki kalastaa ilman opastustakin täysin omaan tahtiin. Ennakkoilmoittautumista tapahtumiin ei vaadita. Jokainen tapahtumaan osallistuva nuori saa ottaa saaliiksi yhteensä kaksi lohikalaa. Muutoin kalastus tapahtuu kohdekohtaisin kalastussäännöin.

Vapapäivä Mikkelin Valkealla 12.6. klo 10–17. Valkea löytyy Mikkelistä Ihastjärvelle menevän tien varrelta. Tieltä on opasteet perille.

Päivän sää

MIKKELIN ALUE »

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Viikkoset-galleriat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat