
The Mutantsien musiikki ei ole mitään lastenkamarirockia, vaikka Bob Riappola ja Juan Emperor nallekarhuista tykkäävätkin. Kuva: Seija Lipsanen

The Mutants kevään kiertueella Keski-Euroopassa. Kuvassa vasemmalta Juan Emperor, Jack Europa, (hattupää Johnny Libido / Beer manager, ei bändin jäsen, mutta pelastanut sen monesta pinteestä!), Abnormal, Mooses Gorbagiorno, Bob Riappola ja El Toro.
Instrumentaalihulluutta (Itä-)Suomesta
29.06.2010 17:22
The Mutants on helsinkiläis-kouvolalais-mikkeliläinen bändi, jonka musiikkia on vaikea lokeroida mihinkään genreen. Se kun yhdistelee eri tyylejä surutta, huumorinpilke silmäkulmassa ja tyylillä.
– Me soitamme sellaista ramba-zamba-tiki-mamboa, naurahtaa yhtyeen perkussionisti Markus Purovirta alias Juan Emperor bändin musiikista.
Bändin toinen Mikkelissä asuva jäsen, basisti Toiwo Teinilä, alias Bob Riappola selventää musiikin olevan instrumentaalista afrobeatia. Siinä on mukana myös psykedeelisiä sävyjä.
Jep. Taidatko sen selvemmin sanoa.
Omilla nettisivuillaan (http://koti.mbnet.fi/mutants/) bändi määrittelee musiikkinsa afro-garage-mamboksi ja luettelee vahvistukseksi pitkän litanian musiikkinimiä, elokuvia ja TV-sarjoja, joista se on ammentanut vaikutteita musiikkinsa.
Määritys ei aukene oikein vieläkään, joten laitetaanpa musiikkinäyte soimaan. Nyt alkaa valjeta, mutta ongelma on edelleen sama. Mutanttien musiikkia on hankala sanoin kuvata ja määritellä. Se pitää itse kokea. Siinä onkin bändin vahvuus. Se ei taivu mihinkään valmiiseen muottiin, vaan tekee tinkimättömästi omannäköistä musiikkiaan.
Autotallissa biisien sovitus
Autotallibändinä aloittanut The Mutants on ollut kasassa 12 vuotta, ja sen nykyinen kokoonpano viime syksystä asti. Bändissä soittavat Teinilän ja Purovirran lisäksi Weijjo Keppo, alias Abnormal (urut ja kitara), Saku Eurén, alias Jack Europa (alttosaksofoni ja kitara, Harri Karp alias El Toro (kitara) ja Ossi Nurmela alias Mooses Gorbagiorno, (rummut).
Kun bändi on hajaantunut pitkin Etelä- ja Itä-Suomea, ja osa sen jäsenistä on päivätöissä, yhteisien treeniaikojen löytäminen on hankalaa.
– Kokoonnumme noin kerran kuukaudessa Kouvolaan viikonlopuksi treenaamaan. Täällä Mikkelissä soitamme myös muissa projekteissa, kertoo Teinilä.
Sama ongelma oli myös haastattelun kanssa. Porukan äänitorvina tässä ovatkin Mikkelissä vakituisesti asuvat Teinilä ja Purovirta.
Kolme viimeisintä pitkäsoittoaan Spinefarmin kautta julkaissut Mutants on parin kesäisen festarikeikan jälkeen vetäytymässä kasaamaan uutta levyä. Se tehdään vaihteeksi omakustanteena. Nauhoitukset on tarkoitus tehdä elokuussa Heituinlahden hirvimajalla Savitaipaleella ja Turussa.
Maistiaisia uudesta levystä on jo olemassa Mikkelissä bändin studiolla äänitetyn demon verran.
– Biisit säveltää pääasiassa Weijjo Keppo. Hän tuo kasettimankalle äänitetyt pohjat autotalliin, joita sitten ryhdymme yhdessä sovittamaan, kuvaa Teinilä bändin työskentelymetodia.
Argentiinassa, Saksassa ja Italiassa
Netti ja sen MySpace on ollut Mutanttiryhmän tie julkisuuteen ja maailmalle. Sen levyt ovat saaneet paljon myönteistä palautetta netissä olevissa alan julkaisuissa. Maininnan ansaitsevat myös levyjen upeat kannet, jotka on tehnyt meksikolainen julistetaiteilija Jorge Alderete.
– Levyjämme myydään enemmän Etelä-Amerikassa kuin kotikylällä, Teinilä huomauttaa.
Argentiinassa bändi pyörähti vuonna 2006 festarikeikalla. Eikä ihan missä tahansa pikkukylässä vaan lähes kolmimiljoonaisessa Buenos Airesissa.
– Olimme siellä pidetyn kaksipäiväisen festarin yksi pääesiintyjistä.
Latinojen villiä menoa Suomi-pojat katselivat huuli pyöreänä. Keikka alkoi kello neljä aamuyöllä, mutta bailaustunnelmaa se ei latistanut.
Roskilden kuuluilla rokkijuhlilla The Mutants soitti vuonna 2003. Ja kotimainen Provinssirock on tullut myös korkattua. Femmagaalan vuoden tulokas -palkinnon se sai 2004.
Klubikeikkoja bändi on tehnyt Ruotsiin, Saksaan, Belgiaan, Sveitsiin, Itävaltaan, Italiaan, Viroon ja Venäjälle.
Viime keväänä bändi oli kahden ja puolen viikon kiertueella Saksassa, Italiassa ja Belgiassa.
– Saksassa rundi oli jo kuudes, ja Italiassa olimme toista kertaa. Teimme 15 keikkaa ja ajoimme 5 000 kilometriä. Kiersimme erilaisia paikkoja pikkuklubeista ja viinikuppiloista isoihin pari sataa henkeä vetäviin rock-klubeihin asti, Teinilä kuvaa.
Bändin vastaanotto Berliinissä on ollut myös jotain, johon se ei ole Suomessa tottunut.
– Meillä oli oma kuski ja keikoille järjestetty backstaget sun muut, ihmettelee viime syksystä asti kokoonpanoon kuulunut Purovirta.
Saksaan Mutanteille on muodostunut oma fanikunta. Keikoilta löytyy jo tuttuja naamoja.
– Ja yleisö on spontaanimpaa kuin Suomessa. Se osaa jammata. Italialaiset katsoivat ensin ihmeissään, mutta diggasivat musasta.
Loppusyksystä bändi on lähdössä puoleksitoista viikoksi taas rundille Saksaan. Klubikeikkoja on tiedossa kymmenen.
– Livemusiikin esittäminen on mukavaa. Ja tietysti se, että pääsee Härmästä pois vähäksi aikaa, Purovirta toteaa.
Mikkelissä The Mutants nähtiin viimeksi toukokuussa, kun se heitti yleisön villinneen keikan Kulma Pubissa. Teinilän mukaan seuraavaa keikkaa saadaan täällä odotella ainakin syksyyn. Seuraavan kerran Mutantteja voi nähdä livenä on 24. heinäkuuta Ilmiö! Festivaalilla Turussa.


