Etelä-Savossa rauhallinen sinilevätilanne

24.06. 13:41

TEKSTIKOKO: AAA

Levätilanteen kannalta juhannus ja lomakauden alku näyttävät Etelä-Savossa varsin rauhallisilta. Suomen ympäristökeskuksen leväbarometrin mukaan sinilevien suhteellinen runsaus koko maassa on tyypillinen vuodenaikaan nähden.

Myös männyn siitepölymäärät ovat selvästi vähentyneet kesäkuun alusta, jolloin siitepölyä tavattiin paikoitellen runsaastikin veden pinnalla sekä rantaan huuhtoutuneena. Viime päivinä runsaina puhaltaneet tuulet ja aallokkoisuus ovat kasanneet paikoitellen veden pinnalla esiintyviä roskia pieniksi lautoiksi tuulen puoleisille rannoille.

Etelä-Savon 17:lta reaaliaikaiselta leväseuranta-asemalta ei ole tullut ilmoituksia sinileväesiintymistä. Seurantaverkon ulkopuolelta on saatu yleisöilmoituksia ainoastaan muutamista levämäärältään vähäisistä levähavainnoista sekä vain yksittäisiä tapauksia, joissa sinileviä oli tavattu hieman runsaammin aallokon kertymärannoilta. Suurillakin puhtailla ja kirkkailla selkävesillä sinilevää voi nähdä harvakseltaan pieninä hiutalemaisina täplinä vesirungossa tai pitkänomaisina juosteina veden pinnassa, mutta sinilevämäärät ovat edelleen varsin vähäisiä.

Sinilevät hyötyvät veden nopeasta lämpenemisestä

Sisävesien pintaveden lämpötilat ovat tällä hetkellä Etelä-Savossa pitkänajan keskiarvoon nähden hyvin tavanomaiset. Veden lämpötilat ovat nousseet viime viikon takaisesta viileästä ja tuulisesta jaksosta noin 2–3 asteella. Viikko sitten veden pintalämpötila oli Mikkelin Kyyvedellä 14,5 astetta ja Haukivedellä Oravissa 13,6 astetta. Tämän hetkiset veden lämpötilat ovat vastaavasti 17,6 astetta ja 15,8 astetta. Pienillä järvillä pintavesien lämpötilat ovat aavistuksen korkeammat. Pienillä järvillä ja suurten järvien tuulen suojaisilla lahtialueilla veden lämpötila voi kohota nopeastikin. Sinilevät hyötyvät vesien nopeasta lämpiämisestä. Sään pysyessä lämpimänä ja aurinkoisena sinilevien esiintymistodennäköisyys kasvaa, jolloin sinileviä voi esiintyä paikoitellen suojaisissa järvenlahdissa ja alueilla johon tuuli pääsee kasaamaan leviä. Mikäli sinilevää tavataan poikkeuksellisen runsaasti tulee sinileväisen veden käyttöä koskevat rajoitteet huomioida.