
Marjo Risku näyttää, että kodin turvajärjestelmää on helppo käyttää. Se toimii avaimenperätunnistimella tai oven pielessä olevaan käyttönäppäimistöön naputettavalla koodilla. Kuva: Seija Lipsanen
Asuntomurto on nöyryyttävä kokemus
15.06. 16:54
Koti on suomalaisille pyhä asia. Kun sinne murtaudutaan, se loukkaa ihmisten yksityisyyttä ja rikkoo luottamuksen. Vaikka kodin vakuutukset olisivat kunnossa, eivätkä menetykset olisi taloudellisesti isoja, murtomiehen tunkeutuminen omaan kotiin on nöyryyttävä kokemus.
– Kamalinta on, jos se tapahtuu yöllä, kun perhe on kotonaan nukkumassa. Häväistyksi tulemisen tunne on syvä, sanoo toimitusjohtaja Marjo Risku Securitas Direct Oy:stä.
Vaikka Suomi on vielä turvallinen maa asua moneen muuhun maahan verrattuna, monia ihmisiä pelottaa taantuman aikana kasvava riski asuntomurron kohteeksi joutumisesta. Nykyvorot kun eivät enää ryöstele pelkkiä arvoasuntoja, vaan keikkojen kohteiksi kelpaavat aivan tavalliset omakoti- ja rivitalot sekä kerrostaloasunnot. Niistä putsataan kaikki rahaksi muutettava tavara. Se siirtyy nopeasti alamaailman omia reittejä myöten edelleen kaupattavaksi toiselle puolelle maata tai kokonaan maan rajojen ulkopuolelle.
– Kotimurroissa on paljon kotikutoista toimintaa, mutta osa tekijöistä, varsinkin tilauskeikkoja tekevät ammattilaisjengit, tulevat Suomen rajojen ulkopuolelta. He tekevät tarkkaan suunniteltuja iskuja, ja vaikka keskellä kirkasta päivää, tietää Risku.
Hän kertoo asiaa valaisevan esimerkin.
– Nettihuutokaupassa oli myynnissä tietyn merkkinen enduropyörä. Se käytiin varastamassa. Muuta ei viety, ei edes samassa tallissa ollutta paljon arvokkaampaa moottoripyörää.
Sama kaava toimii myös yritysmurroissa. Ensin Suomeen tulevat tiedustelijat, jotka selvittävät, milloin kohde olisi varastettavissa. Sen jälkeen tulee toinen porukka tekemään varsinaisen työn.
Risku kannustaa ihmisiä tarkkaavaisuuteen. Jos tuntemattomat tyypit alkavat kieppua alueella tai yrityksen liepeillä ilman järjellistä syytä, he saattavat olla tekemässä ennakkotiedusteluja.
– Pitäkää silmät ja korvat auki ja mukana terve maalaisjärki.
Huolettomat suomalaiset
Marjo Risku sanoo, että suomalaiset ovat liian huolettomia kotinsa ja omaisuutensa suojaamisessa.
– Ovet saatetaan jättää auki ja tavarat levälleen pihalle. Myös auton ovet monet jättävät yöksi auki. Suomalaiset ajattelevat, että ei minulle mitään satu vaan muille.
Kodin turvallisuuden parantamiseksi hän kehottaa ihmisiä tarkistamaan kodeistaan ensimmäiseksi ikkunanpuitteet ja ovet. Ovatko ne ehjät, tiukat ja onko niissä toimivat, ajanmukaiset ja kunnossa olevat lukot?
Loma-aika on erityisen otollista aikaa rikollisten puuhastelulle. Kun koti on tyhjillään, se on helppo kohde murtomiehille.
– Lomalle lähtiessä kannattaa miettiä, miten saa pidettyä kodin mahdollisimman asutun näköisenä. Postilaatikon tyhjentäminen säännöllisesti on yksi viesti siitä, että talossa ollaan kotona. Samaa viestittää myös ruohon leikkaaminen pihalta. Johonkin huoneeseen voi jättää valot päälle asumisen merkiksi.
Yhteisöllisyyttä naapurien kesken kannattaa vaalia. Kun välit naapureihin ovat kunnossa, he pitävät silmällä kotoa poissa olevien nurkkia ja ilmoittavat oudoista kulkijoista.
Turva-alan yrittäjiltä hankittavat palvelut antavat kotiin lisää suojaa.
– Niiden hankkiminen ei ole enää mitenkään elitististä. Iso osa palvelumme käyttäjistä on tavallisia suomalaisia lapsiperheitä, huomauttaa Risku.
Securitas Directin turvapalveluun kuuluu kotiin tai yritykseen asennettava hälytysjärjestelmä, joka räätälöidään asukkaan tarpeiden mukaiseksi hänen kotonaan, jatkuva valvonta sekä ympärivuorokautinen vartiointi.
Palohälyttimet kuntoon
Kodin turvallisuusriskeistä asuntomurtoa huomattavasti isompi riski on tulipalon vaara. Marjo Risku kysyykin aiheellisesti, että milloin viimeeksi tarkistit kotisi tai kesämökkisi lakisääteisten palovaroittimien patterien toiminnan?
– Suomessa on kymmeniä tuhansia palojen alkuja vuodessa. Viime vuonna tulipaloissa kuoli 103 suomalaista. Niistä yksikin on liikaa.
Risku painottaa, että kodin paloturvallisuutta jokaisen kannattaisi pohtia. Hän vetoaa hyvin toimivan palohälytysjärjestelmän puolesta. Tulipalon syttyessä ihmisillä on vain 6–8 minuuttia aikaa toimia.
– Hienoin esimerkki palovaroittimen käytöstä on se, kun eräs henkilö kertoi ottavansa sen aina mukaan matkoillekin lähtiessään. Etelän hotelleissa niitä ei välttämättä ole.
Lisäturvaa kotona antaa kameraan kytkettävä savuilmaisin. Savuhälytyksen sattuessa liiketunnistimessa oleva kamera ottaa kuvasarjan, joka välittyy Securitas Directin oma hälytyskeskukseen.
– Jos kuvissa näkyy savua tai palonalku, voimme välittää tiedon suoraan hätäkeskukseen..


