Tuukkalan päiväkodin eskarilaisten ryhmä on luontopolun alussa, oppaana toimi toiminnanohjaaja Paula Kinanen. Luontopolun reitti kulkee Urpolanjoen ja vanhan myllymiljöön tuntumassa.

Omaa tuuriaan voi kokeilla Luontokeskuksen uuden näyttelyn onginnassa.

Ristiinan kirkonkylän koulun 3 a ja 3b –luokkien saimaannorppia.

Luontokeskus on mukava retkikohde

18.05.2012 11:37

TEKSTIKOKO: AAA

Luontokeskuksessa Paula Kinanen toimii nyt toista kesää toiminnanohjaajana.

– Viime vuonna luontokeskuksessa vieraili noin 1 500 kävijää. Erityisesti toukokuussa vierailee paljon ryhmiä päiväkodeista ja koululaisia ala-asteilta. Myös aikuisryhmiä on jonkin verran, hän kertoo.

Maanantairetkellä Luontokeskuksessa oli Tuukkalan päiväkodin esikouluryhmä, johon kuuluu 11 lasta.

– Näyttelyjemme teemat vaihtelevat vuosittain, tänä vuonna ovat esillä Saimaa ja saimaannorppa, kertoo Paula lapsille.

Ensimmäisessä vitriinissä on täytetty saimaannorppa, joka saa eskarilaiset pohtimaan, ovatko he koskaan nähneet vastaavaa.

Ryhmän tutustuttua majavaan alkaa mielenkiinto kohdistua akvaarioon. Siellä ei kuitenkaan ole vielä liikettä.

– Koetin pyydystää sinne viikonloppuna kalaa, mutta ei vielä onnistunut, mainitsee Paula.

Tarkoitus olisi, että akvaariossa olisi ihailtavana muutamia järvikaloja, esimerkiksi ahvenia, särkiä tai kiiskejä tai ruutanoita.

Saalista saa

näyttelyssä

Tietokoneen ruudulla köllöttää saimaannorppa, joka houkuttelee katsomaan Juha Taskisen tekemää filmiä ”Hetkiä Saimaan huoneissa”. Luontofilmin parissa on helppo jutustella muistakin Saimaan eläimistä ja pian filmissä vilahtaakin rantakäärme.

Toiminnallisuus vie kuitenkin voiton filmin katsomisesta ja eskarilaiset jakautuvat katsomaan Terhi Kastehelmen kiviä tai kalastamaan. ”Kalastaminen” tapahtuu puisilla pikkuongilla avantomaisiin reikiin, siimojen päissä on magneetit, tarkoituksena on saada ongittua paperikaloja ja samalla oppia kalojen nimiä. Mitähän sieltä tulee saaliiksi?

Eskarilaisista Emmi nappaa ongellaan vanhan kengän. Danielilla on parempi tuuri, sillä hänen onkeensa tarttuu paperinen harjus. Iinan magneetti tarttuu nieriään. Innokkaita onkijoita riittää tässä pisteessä.

Kalateema jatkuu viereisessä huoneessa, jossa voi askarrella kalan papereista. Emmi ja Daniel valitsevat kumpikin mallikseen ison kalan, joka alkaa pian valmistua näppärästi leikellen erivärisistä papereista.

Saimaannorppa

esillä

Juha Taskisen valokuvanäyttely ”Saimaan salaisuuksia” on koottu yhteen Luontokeskuksen huoneista. Näyttelyn valmistumista on tukenut Nestorisäätiö.

– Näyttelyn 19 kuvaa kertovat norpista ja järven lumoista. Saimaa on aarreaitta, joka antaa kulkijoille lahjojaan, mainitsee Taskinen näyttelyn esittelytekstissään.

Oman panoksensa Luontokeskuksen näyttelykokonaisuuteen ovat antaneet Ristiinan kirkonkylän 3 a ja b –luokat, jotka ovat piirtäneet kuvia saimaannorpasta.

Reippaasti

luontopolulle

Eskariryhmäläisten vierailu luontokeskuksessa päättyy ulkoiluun, joka koostuu ryhmäleikeistä ja kävelyretkestä viereiselle luontopolulle.

Ulkoileikkeihin kuuluu teeman mukaisesti ”Verkko ja kalat” –piirileikki, jossa osa ryhmästä saa olla kaloja, jotka yrittävät päästä ympäröivästä verkosta pois.

Leikin jälkeen suunnataan kohti luontopolkua, jonon kärjessä liikkuu ohjaaja Paula, kunnes päästään ensimmäiselle opastaululle reitin varrella.

– Luontopolku on luonnonsuojelualuetta. Mitäs täällä saa ja ei saa tehdä? kyselee Paula.

No roskia ei saa heittää luontoon. Eikä kasveja ja eläimiä saa vahingoittaa, tietävät eskarilaiset.

– Näkyykö täällä norppia? joku kysyy.

Norppia ei taideta luontopolkuretkellä nähdä, mutta ryhmä jatkaa silti innokkaasti kohti solisevaa Urpolanjokea ja luontohavaintoja.

Luontopolun varrella on lisää opastauluja, jotka kertovat ympäröivästä luonnosta. Tähän aikaan vuodesta Urpolanjoki kuohuu ja kohisee, liikkuu koko voimallaan.

Joen voima, se on aina yhtä upea elämys.

Luontokeskus avoinna 31.8 asti ma–pe klo 9–16, la–su klo 10–15. Suljettu 26.5. Luontokeskuksella on avajaiset 20.5.

teksti, kuvat: K. Kulmala