
Marko Haavisto & Poutahaukat tulkitsemassa Baddingin tuotantoa.
Naisvuoren klubi-illat alkoivat vauhdikkaasti
17.01.2012 14:01
Suomalaisen rokin uranuurtajan Rauli Badding Somerjoen kuolemasta tuli kuluneeksi 25 vuotta. Suurta suomalaista tulkitsijaa muisteltiin perjantaina Mikkelin Naisvuoritalolla. Muistokonserttiin saapui Baddingin musiikista nauttimaan täysi salillinen, lähes 250 kuulijaa. Marko Haavisto & Poutahaukat esitti läpileikkauksen Baddingin tuotannosta ja illan aikana kuultiinkin niin rockn'rollia, iskelmää kuin undergroundia.
Naisvuoritalon tuottaja Anna Tarvainen-Illi oli iltaan erittäin tyytyväinen.
– Olemme saaneet valtavasti positiivista palautetta paitsi illan ohjelmasta, myös ohjelman aikaisesta aloituksesta. Jatkossakin aloitamme klubi-iltojen ohjelman kello yhdeksän aikaan, jonka ansiosta ilta ei venähdä liian myöhäiseksi tai toisaalta ehtii tarvittaessa jatkoillekin, hän pohtii. Klubi-iltojen avauksen arvoa nostaa se, että samaan aikaan Mikkelin ravintoloissa oli tarjolla mm. Agents ja muuta laadukasta ohjelmaa.
Naisvuoren klubi-iltojen sarja jatkuu helmikuussa jolloin lavalle kipuavat ramopunkin legendat, haukivuorelainen Himanes ja Pojat. Maaliskuussa rockabilly-klubilla esiintyvät 20th Flight Rockers ja The Trailblazers. Huhtikuun blues-klubilla juurevaa menoa tarjoavat Honey B & The T-Bones sekä Doctor´s Order ja Sleepwellers. Klubien pääsylippujen ennakkomyynti on käynnissä osoitteessa www.parhaattapahtumat.fi.


